seikkailu jatkuu, 26.5

Ihme häröilyksi on mennyt tämä meikäläisen harrastaminen. Selailin tossa harkkapäiväkirjaa, ja juoksumäärät on ollut melko säälittäviä viimeiset pari kuukautta. Työmatkaa olen suht säännöllisesti juoksennellut, mutta huolestuttavan paljon siellä on 40-60km viikkoja. Suunnistuskertoja on tullut vähintään 2-3 viikkoon ja osittain siksi määrät on jäänyt alas. Metsäjuoksu on jostakin syystä ollut niin raskasta, että metsässä ei vaan jaksa juosta ja jalat on hemmetin väsyneet suunnistusten jälkeen monta päivää. Ja jalat on aamulla niin kankeat, että portaat alakertaan pitää tulla varovasti kaiteesta tukien. Aamulla kun lähtee hölkälle niin ensimmäiset sadat metrit on melkoista senioriköpöttelyä kun jalat ei meinaa taipua juoksuun. No Tilehän näihin valituksiin totesi, että et sinä enää parikymppinen ole, että tuommoinen olis muka normaalia tämän ikäiselle kuntoilijalle.

Viime viikko meni taas kevyenä. Torstaina kävin hierojalla eka kertaa varmaan puoleen vuoteen, ja se kyllä taisi avata vähän paikkoja. Tai sitten loppuviikon pari lenkkiä meni muuten vaan paremmin.
Sunnuntaina olin suunnistuskisoissa ja eka kertaa, varmaan koko kesänä, mettässä jaksoi juosta ihan hyvällä vireellä. Eikä reissun jälkeenkään ollut reidet tuhannen hapoilla. Positiivista oli myös se, että nastarijuoksusta ärtynyt akilles ei vaivannut ollenkaan kun juoksin nastattomilla irockeilla. Siinä ne positiiviset asiat sitten olikin, suunnistamisesta on nimittäin hävinnyt ajatus melko totaalisesti. Kun kello piippaa starttimerkin, niin unohtuu ne kaikki opitut ja opeteltavat asiat joista on vähän päässyt tässä kevään aikana jyvälle. Rata ja maasto oli tietty vähän hankala, mutta ei mitään sellaista jota en olisi huolellisella suunnistamisella osannut. Silti olin ihan hukassa ja sekaisin koko ajan. Yleensä virheet ja koukerot tietää jälkikäteen suht tarkasti mutta nyt oli sellainen reissu, että GPS viivasta sai ihan uutta tietoa missä sitä oli seikkailtu. Toistuvista huonoista suorituksista huolimatta on koko ajan sellainen malttamaton olo, pitäs päästä näyttämään mitä mie osaan. Kun jostakin syystä ne osaamani asiat ei nyt onnistu itse suorituksessa mitenkään ja hakkaan päätäni siihen samaan seinään uudelleen ja uudelleen.
Pitäs varmaan vetää vähän henkeä tämän suunnistamisen kanssa ja alkaa rakennella palapeliä taas alusta. Aivot käy asian kanssa ylikierroksilla ja alkaa vituttaa koko laji kohta jos ei saa hommaa rauhoittumaan.

Mutta jos toi juoksu alkas edes sujua paremmalla vireellä. Nyt kun ei välttämättä ole enään mitään tekosyitä, niin pitäs oikeasti miettiä askelmerkit kesälle ja syksylle ja alkaa lenkkeilemään vähän enemmän ajatuksen kanssa. Tässä on muuten vaarana, että menee koko kausi häröillessä ilman mitään oikeaa syytä. Talvi oli kuitenkin niin hyvää tekemistä, että ei tässä kannata pyyhettä kehään heittää. Luulisin, että kulku vois hyvinkin löytyä, jos lenkki alkas napsua kohdilleen.
Kyllä tässä nimittäin vähän kiinnostaisi olla syksyllä hyvässä kunnossa viivalla, mutta tämmöisellä meiningillä se ei kyllä tule tapahtumaan. Eli nyt otetaan kalenteri esiin, istutaan valmentajan, eli itsensä, kanssa alas ja mietitään mitä tässä kannattas tulevat kuukaudet tehdä.