Suunnistusta taas vähän, 16.5

Oon mie vähän lenkkeilly, vaikka ei oo kulku ihan tapissaan. Olen sitten "panostanut" suunnistukseen. On siitä ainakin semmonen vaikutus, että jalat ei meinaa palautua mettäjuoksusta millään vaan koko ajan painaa väsy reisissä kun yrittää könytä työmatkahölkkää. Ja pohkeet ja akillekset huutaa hoosiannaa nastareilla juoksemisesta.

Siitä suunnistuksesta olen kirjaillut oikeaoppisesti, kuten kehittyvän melkeinurheilijan kuuluukin, asioita muistiin. Teitähän kiinnostaa nää varmaan aikalailla, joten julkaistaan nyt sitten.

Pääsiäisleirillä Ruotsissa koin herätyksen, ainakin hetkellisesti luulin ymmärtäväni paremmin mitä suunnistus oikeasti on ja miten mie homman opettelen.
Aikaisemmin olen ajatellut, että suunnistustaito on lahja joka tulee syntyessä joillekin, ja mulle ei sattunut tulemaan. Nyt olen vähän ajatellut, että olisko kuitenkin niin, että sen pystyy sittenkin opettelemaan. Voi olla, että jotkut on lahjakkaampia ja oppii helpommin. Me muut joudutaan tekemään töitä vähän enemmän.
Saa nähdä olenko oikeesti ymmärtänyt jotakin ja riittääkö pitkäjänteisyys. Selvähän se on, että meikäläiseltä vaaditaan vähän pidempään sitä duunia ja voi olla että jonkun kerran laji tinttaa vastapalloon jos luulee osaavansa enemmän kuin osaa.
Ja voihan se olla, että kohta keksin jonkun muun jutun joka olevinaan kiinnostaa enemmän. Nyt ajatukset vaihtelevat suunnattomasta innostuksesta valtavaan epätoivoon.

Ruotsin jälkeen:

Iltarastit, Lamminpää.
Pahoja allergiaoireita, pumppu hakkas epävireessä ja muuta pahaa happea, joten ei tästä sen enempää.

Finnspring, Paimio
Finnspring viesti, Paimio
Henk kohtaisessa kisassa muutama virhe joissa tuhraantui reiska 10min, varmaan toinen 10min olis ollut otettavissa juoksemalla kovempaa. Menin rauhallisella juoksuvauhdilla ja varman päälle, silti joitakin 2-3 minuutin hapuiluja. Lähes kaikki virheet rastinotossa, tai muuten lähellä rastia.
Viesti varman päälle. Suht selkeä rata, turhaa varmistelua selvillä väleillä. Mutta ok suoritus mulle.
+ Virheet pysyi muutamassa minuutissa, kun malttoi pysähtyä ja tarkastaa. Ei mulle tyypillisiä 10min sinkoiluja.
- Liikaa varmistelua ja pysähtelyä selvissäkin paikoissa.
- Liikaa vajaan minuutin hapuiluja rastin otossa.

Karhurastit, Pori
En ollut oikein varautunut näin hankalaan maastoon ja vaikeaan suunnistukseen. Alkumatka tosi varman päälle ja koko ajan kartalla. Neloselle iso virhe, pääsin käytännössä muutaman metrin päähän rastipisteestä mutta en nähnyt lippua joka oli piilossa kahden jyrkänteen välissä. Ei ollut tarkaa mielikuvaa rastipisteestä, en edes tajunnut, että siinä on kaksi jyrkännettä päällekkäin, ja maltti ei riittänyt rastin kaivamiseen. Olin 50m ennen rastia tarkasti kiinni, ja kun rasti ei löytynytkään heti niin järki ei sanonut, että turha lähteä sinkoilemaan kalliota pitkin monen sadan metrin päähän. Eli PJR (pysähdy ja rauhoitu) olis auttanut. Sen sijaan pjr(pummaa ja riehu)
Siihen loppui käytännössä tämä suoritus, yritin vielä treenimielessä juosta osan loppulenkistä, mutta homma ei enää toiminut.
+ Kolmoselle asti hallussa, vaikkakin hitaalla vauhdilla.
+ Alkulenkki melkein kuin oikeaa suunnistusta oleellisia kohteita ja jopa maastonmuotoja luovimalla.
- Eka virhe romahdutti koko suorituksen.
Muistiin: rastit voi olla piilossa kisoissakin.

Treeni, yyteri (+rastien pois hakua)
Tosi mahtavat puitteet suunnistamiselle. Dyynimaastossa helppo hahmottaa muodot, hyvä näkyvyys kauas. Lähelle rastia pääsee helposti. Hyvä ja mukava treeni, muutama hapuilu tietysti rastinotossa, kun menee vähän sinnepäin.

Viestitreeni, Rauma
Yhteislähtötreeni pikku hajonnoilla, juoksin treenin 16 sarjan poikien kanssa. Selkeä maasto, selkeät radat. Pysyin helposti poikien vauhdissa ja pystyin lukemaan karttaa. Tosi monella rastilla pikku koukeroita, muutama, jopa kymmeniä, sekunttejahan noihin aina menee. Eron huomas hyvin, kun Teemu otti rastin sujuvasti, muut hapuili vähän ja minä aina vähän enemmän. Toiseksi viimeiselle rastille huolimattomuus virhe, kun yritin pikku tiekierrolla voittaa Taavin ja juoksin kone punaisella tietä vähän ohi ja tulin rastille väärästä suunnasta pikku koukeron kera. Äkkiä vaihtui 2-3 paikka sijaan 5 vai 6.
+ pystyin suunnistamaan/pysymään kartalla reippaassa vauhdissa.
- rastinotoissa pikku virheitä koko ajan.

Sprinttitreeni, Saukonpuisto
Hyvä ja mukava treeni. Parisprinttinä, 2 osuutta per nuppi+ yksi kahdestaan. Eka osuudella reflektinä suoraan kielletynä karttaan merkatun pensaan läpi rastille kun se tuli näköpiiriin. Eli hylsy olis tullut. Seuraaville osuuksille alkoi rytmi hommaan löytymään ja meno oli vähän sujuvampaa. Vaikka kiertelin varmuuden vuoksi kaikki puskan näköiset, en tiedä olisko jostakin tullut muita hylsyjä. Muutaman pienen pummin kuittasin juoksemalla edellä menevät selät kiinni. Siitä harvinainen suunnistustreeni, että välillä pystyi luukuttamaan niin, että oli hapoilla.
Sprintti kai teoriassa pitäs sopia mulle matkoista parhaiten, juoksuvauhti riittää ja suunnistustehtävät on periaattessa helppoja. Vaikeuden tuo nopeasti tulevat tilanteet, ei olis aikaa paljon pysähdellä suunnittelemaan ja varmistelemaan. Se mikä sprintissä risoo eniten on, että kartassa kielletyksi merkattuja kohtia ei välttämättä hahmota maastossa. Pahimmat on just ne kukkapuskat ja pensaat jotka on ruskealla kartassa mutta maastossa kasvaa muutama risu maassa. Aidat vielä menis.

Helarastit
Kevään pohjanoteeraus. Ykköselle oli vähän hatara suunnitelma ja kun rastille vievä tiheikön reuna ei ollut metsässä mitenkään hahmotettavissa ja rastin takana olevaa linjaa ei myöskään maastossa näkynyt, meni pasmat ihan sekaisin. Oikeat suunnistajat olivat tässä vaiheessa todenneet kartan epätarkaksi ja mukauttaneet suunnistuksen sen mukaan. Oma taito ei siihen riittänyt ja kunnon pummihan siitä tuli. Keskittyminen herpaantui siihen ja loppu radasta vanhaan malliin ilman ajatusta sinkoilemalla rastille päin. vit..harmitti todella raskaasti koko touhu maalissa ja olisin myynyt suunnistuskamat jos joku olis niitä kysellyt. Kun kattelin väliaikoja hieman rauhoituttuani tajusin, että muutkin oli leiponut tuota ykköstä huolella ja jos olisin keskittynyt loppu rataan edes jotenkin, tulos olis ollut ihan hyvä. Sinänsä tuloksella nyt ei ole väliä, mutta iski epätoivo siitä, että kaikki ne pienet opitut jutut oli kerrasta unohdettu ja homma ei muistuttanut paljonkaan suunnistamista.
- iso miinus siitä, että koko suoritus hajosi ihan päreiksi tuohon ykkösen isoon virheeseen.


Alkukaudesta kirjattu muistiin:
- Suunnista rastille asti.
-- Ei riitä, että pääsee rastiympyrään. Liian monta sellaista virhettä, että pääsen lähelle rastia mutta poukkoilen rastinotossa kun ei ole tarkkaa kuvaa missä se rasti tarkalleen ottaen on.

- Jos mennään suunnalla, siis ihan väännetään kompassilla vanhaan malliin, pitää olla silti kunnon suunnitelma mitä edessä on tulossa, mistä suuntaa tarkastetaan ja milloin on edetty tarpeeksi. Pelkästään suunnalla tuurilla rastille ei onnistu, kokeiltu on melko monta kertaa. Olen vähän liikaa addiktoitunut kompassiin. Välillä uskon kompassia enemmän kuin maalaisjärkeä, ja en uskalla edetä pientäkään matkaa ilman suunnan vääntämistä.

- Tee edes se mitä osaat. Suunnista omien taitojen rajoissa, hyödynnä selkeät oleelliset kohteet ja pelkistä niihin asioihin joita hahmotat siellä maastossakin. Joka nyppylää ja kiveä ei tarvii löytää kartasta, mutta muitakin varmoja kohteita on kuin pellot, tiet ja järvet.

- Rytmitä. Kun on selvää pätkää, juokse kovaa mutta älä kohella. Kun pitää ottaa tarkasti, vauhtia pois, sekä jaloista, että päästä. Eli rauhoitu. Meikäläisen hölkkävauhtikin vaikeissa paikoissa riittää ihan hyvin näissä karkeloissa, mutta tahtoo juoksuvauhti olla todella rauhallista hölkää kun yritän keskittyä suunnistamiseen.
Voiko juosta kovaa ja ajatella rauhallisesti?

- Pysähtyminen ja varmistaminen voi mennä liiallisuuksiin. Ihan kaikkea ei tarvitse varmistaa, ei kannata näperrellä liikaa. Varsinkin jos itseluottamus nitkahtaa alkaa turha pysähtely ja varmistelu.

- Ja viimeiseksi vielä kysymys joka välillä hiipii mieleen, edustanko sittenkin sellaista ihmisryhmää jolta kertakaikkiaan puuttuu joku ominaisuus ja suunnistusta ei vaan opi vaikka miten yrittäs takoo sitä duunia. Harmittaahan se nimittäin jos parin vuoden hulluna yrittämisen jälkeen joutuu toteamaan: en oppinut.