ma 14.10, viikko2 jälkeen maratonin ( ja manna analyysi)

toinen viikko maratonin jälkeen lepsuiltu.
Juoksu on vähän nihkeetä, vaikka maratonilta onkin varmaan palauduttu suht hyvin.

Viikolla muuutama perushölkkä ja tiistain Thierry treeni, eli NRCC yösuunnistus yhteislähdöllä. Keskiviikkona oli tarkoitus juosta mannatreeni, mutta oli jalat niin väsyneet ja lonkat ja reidet jumiset tuosta tiistain rykäsystä, että en uskaltanut ottaa riskiä vaan jätin väliin.

Mutta lauantaina oli siis 25manna viesti Ruotsissa, ja kuten kaikille on tullut selväksi olen kova poika analysoimaan joten analysoidaan tämäkin vaikka ittelle muistiin.

Olin siis aloitusosuudella. Samalla viivalla oli Leonid Novikovia, Lakasta, Bostromia ja ketä meitä siinä nyt olikin.
Olin katellut aikaisempia ratoja, että mannan hajonnat on aika maltillisia, ja hajontarastit lähellä toisiaan. Tämähän ei ole välttämättä mulle eduksi, kun taipumus on, että pääsen rastin lähelle ja kohellan rastin ottoa. Tavoitteena olikin tietää ennen rastia missä ollaan vaikka letkassa juostaankin.
Eka rastille oli melko pitkä selkeä väli. K pisteeltä tie luukutusta aivan hitonmoista laukkaa. Tiellä juostessa olin kattonut jo pari eka väliä ja totesin, että ykkösen voi ottaa varman päälle sivussa olevan mäen kautta. Mutta mutta, letka lähti tieltä aikaisemmin kuin itse olin ajatellut, ja lähdin tietysti letkan perään vaikka itselle ei ollutkaan selvää mistä kohti tieltä lähdettiin. Se mäki jonka vieressä oma rasti oli kierrettiin vasemmalta (tajusin jälkikäteen, silloin ei ollut hajuakaan) ja letka kurvasi rastille leimaamaan. Totesin, että eipä ole oma rasti, totaalinen hätääntyminen ja sinkoilua vieressä näkyville muiden osuuksien rasteille. Hetken sinkoiltuani totesin, että nyt ei ole homma ihan hallussa ja alue on vähän liian iso haravoitavaksi. Eli takas tielle ja vähän hallitumpi rastin otto. Ongelma tuossa vaiheessa vaan oli, että kun rasti löytyi niin kaikki muut oli jo menny. Tällaiselle vaihtoehdolle ei ollut suunnitelmaa etukäteen laadittu, ja kasetti ei kestänyt. Otti päähän ja tais vähän itkettääkin kun tajusin, että nyt pitää suunnistaa yksin koko rata. Tuossahan olis tietty pitänyt vaan kerätä itsensä ja juosta loppurata niin hyvin kuin osaa, mutta ei enää onnistunut. Seuraavat rastit löytyi pikku hapuilulla ja sain joitakin häntäpään könyäjiä kiinnikin, mutta sitten tuli se vaikeaksi mainostettu vanha paloalue josta en saanut mitään tolkkua. Vaikka olin etukäteen ohjeet lukenut ja Leeville joitakin kohtia sieltä erikseen muistuttanut, niin itse en enää muistanut, että avokalliot on kuvattu tuolla alueella eri tavalla kuin suomessa ja olin kyllä ihan sekaisin kartasta ja maastosta. Jotenkin seikkailemalla löysin parit ekat rastit, osittain muiden seikkailijoiden avustuksella sieltä viidakosta. Mutta oli kyllä niin vaikeeta, että pahasti kolhiintunut itseluottamus poljettiin kunnolla suohon. Sitten keskusrastilta lähtiessä otin ilmeisesti suunnan ihan väärältä väliltä ja juoksin noin 180 astetta väärään suuntaan. Kesti kyllä kauan tajuta mitä on tapahtunut, sitten totesin, että nyt ei olla menossa oikein millekään rastille ja ei varsinkaan sille rastille mille kuuluis. Eli takas edelliselle rastille ja uusi yritys. Siinä vaiheessa oli tunne, että olen ollut mettässä varmaan pari tuntia. Kelloa en suostunut kattomaan, mutta todellisuudessa aikaa oli mennyt kuitenkin reilusti alle tunti. Mutta kun kyseessä oli viesti niin pakkohan sieltä oli tulla hyväksytyllä suorituksella pois, vaikka mieli teki käpertyä sikiöasennossa puunjuureen itkeskelemään. Pääsin pois hyväksytyllä suorituksella, mutta oli kyllä huono suoritus jopa mulle. Muutaman tunnin juoksun jälkeen otti päähän ihan hulluna, ja ei oikein jaksanut seurata edes viestin kulkua kärjen osalta. Harmittaa kun en pääsyt kokeilemaan miten lujaa se letka tuota baanaa luukuttaa.
Onneks edes Pyrinnön perinteisessä kisan jälkeisessä keihäänheittokisassa sain onnistuneita suorituksia, vaikka annoin kohteliaasti Hannun ja Aleksin viedä kärkisijat.

Ensimmäiset noin kolmekymmentäseitsemän analyysia tapahtuneesta keksittyivät siihen, että eka rastille olis pitänyt sattua tuurilla oikeassa letkassa. Nyt kun kisasta on vähän aikaa, niin olen alkanut miettiä oliskohan tuota tuurin osuutta voinut omalla tekemisellä jotenkin pienentää. Vaikka letkassa mentiin omille taidoille liian lujaa, niin olishan se eka rasti pitänyt ottaa oman suunnitelman mukaan varman päälle vetämällä siihen mäkeen. Totta kai siinäkin tapauksessa riski sekoilulle siellä vaikealla alueella olis ollut suuri. Mutta nyt sitä ei päässyt edes kokeilemaan porukassa.
Jos olisin nuori kehittyvä suunnistaja, niin tämmösethän olis aivan loistavia oppimisen paikkoja jatkoa ajatellen. Seuraavan kerran tälläisessa paikassa vois tätäkin kokemusta hyödyntää ja tehdä paremmin. Mutta kun on vähemmän nuori ja kantapäät niin pahasti kovettuneet, että sieltä oppi menee perille vähän huonommin. Tänä kesänä olen eka kertaa yrittänyt oppia suunnistamaan vähän enemmän ajatuksen kanssa ja mielestäni jopa oivaltanut joitakin asioita itselle sopivasta tekniikasta ja tavasta suunnistaa. Mutta oma logiikka menee niin, että olet tasan niin huono kuin viimeisin suoritus, eli just nyt on ne tämän kesän aikana saadut oivallukset unohtunut.

Olen vähän huolestuneena seurannut pjh:n suunnistusuran aloitusta. Phj:n kehityskäyrä muutaman kuukauden suunnistamisen jälkeen on niin jyrkästi ylöspäin, että mulla on vaihtoehtona joko opetella suunnistamaan tai lopettaa koko harrastus. Tai ainakin ensi kesänä väistellä ne tapahtumat joissa pjh on mukana. Meinaan jos haluan välttää rumat tappiot keskinäisissä suunnistus otatuksissa.