la 30.5, Tukholman maraton

Tukholman maraton, 3.00.18

Voi kuulostaa vähän väsyneeltä läpältä, että ei ole reenannut kunnolla, menee vanhoilla pohjilla jne. ja sitten juoksee maratonin kolmen tunnin pintoihin. Kolme tuntia on maratonilla kuitenkin jo sellanen tulos, että ei sitä tietty suoraan sohvalta käydä juoksemassa. Ja kyllähän toi meikäläisen lenkkeilyharrastus voi olla sellasta, että moni sellaisen harrastamisen treenaamiseksi mieltää. Itse ajattelen, että treenaaminen on suunnitelmallista tekemistä johonkin kisaan tai tavoitetulokseen. Sellasta treeniä en ole tehnyt ainakaan maratonille.
Keväällä oli hyvä jakso jossa sain tehtyä tv reipasta ajatuksen kanssa. Reippaat alkoi kulkemaan suht rennosti 4:10-4:20 / km vauhdeilla. Mutta meno hyytyi aina 12-13km kohdalla. Järkevät pitkät lenkit jäi uupumaan ohjelmasta kokonaan silloin kun niitä olisi pitänyt tehdä. Sen lisäksi vire katosi viikko ennen sm maastoja niin, että kovia treenejä ei viimeisen neljän viikon aikana pystynyt tekemään ollenkaan. Viimeisten viikkojen kilsat oli 30-50, ja kaikki siis perushölkkää väsyneellä vireellä. Välillä oli peruslenkkejä joilta piti tulla kävellen pois.
Viimeisellä viikolla vire vähän parani, ja maanantaina tein 2+2km reipasta 4:25 ja 4:10/km vauhdilla ja juoksu oli ihan asiallista. Mutta eihän toi pari kilsaa melkein onnistunutta veekoota vielä luottamusta paljon nostanut.

Eli ei tuo tekeminen ainakaan maratontreeniä ole ollut ja näistä lähtökohdista itseluottamus ei ihan älytön ollut lähteä maratonia tuuppaamaan. Olin jo päättänyt, että lähden juoksemaan rentoa pitkää lenkkiä niin, että palaudun nopeammin kesän karkeloihin ja treeneihin. Kisa-aamuna päätin uudestaan, päätin että katon alkumatkalla mikä on päivän rento alkuvauhti. Jos ei kulje helposti niin en ala väkisin tuuppaamaan, jos 4:15 kilsa vauhti alkaa napsua, yritän pitää sitä niin pitkään kun pystyn. Olin melko varma, että rahkeet ei nyt riitä pitämään sitä kyytiä maalin asti.

Startista lähdin ryhmän kyytiin sen kummemmin vauhtia vielä miettimättä. Vajaan kilsan kohdilla kattelin kellosta että keskivauhti näyttää juurikin sitä 4.15 tai pykälän alle. Siinä sattui kohdalle puolituttu suunnistaja ja juteltiin seuraavat kilsat ja huomaamatta vauhti kiihtyi varmaan aika lähelle neljää. Neljän kilsan kohdilla totesin, että nyt on pakko pistää jarrua tai meno hyytyy jo kympin jälkeen. Vitonen silti 4.07/km vauhdilla ja olihan se liian kovaa. Väliajat otin manuaalisesti vitosen välein ja totesin, että vauhti pysyy suht iisisti ja vitoset napsuu sinne minne kuuluukin. Ylämäet vedin rauhallisemmin ja alamäet rullailin reippaammin. Tuon vitonen kerrallaan juoksemisen olen huomannut aikaisemminkin hyväksi taktiikaksi, viidentoista kilsan jälkeen voi alkaa jo odottelemaan puolimatkaa ja sittenhän onkin jo kolmekymppiä aika lähellä jne.
Puolimatka 1.28. Juoksu oli ollut alusta asti vähän jäykkää ja väkinäistä eli lennokkaatonta, mutta toisaalta vauhti pysyi suht helposti eikä mitään isompia ongelmia ollut. Takareisi joka on kiristellyt koko kevään kirras koko matkan nytkin, mutta ei siitäkään sen isompaa huolta ollut.
Puolimatkan jälkeen piristi, kun laivalla työvuorossa ollut bode oli huutelemassa harpatti-aiheisia kannustuksiaan. Sillä miehellä on nimittäin uskottavuutta huudella harpatista, onhan mies asunut lapsuutensa harpatinvaaran kupeessa, eli 2017 jukolan harjoituskieltokartalla. Boden kanssa on muuten jokunen porukkalenkki heitetty harpatinkympillä tai voimalaitoksen lenkillä.

Tuossa vaiheessa juoksin pitkän pätkän jonkun suomalaisen kanssa ja helpotti kyllä menoa kun jutellessa ei tarvinnut keskittyä kilsatolppiin ja omiin jäykistyviin jalkoihin, vaikka ei siinä tosiaan montakaan sanaa lörpötelty.

Kolmessa kymppissä jalat alkoi selvästi hyytyä, tai oikeastaan kangistua, se kuuluisa silta oli lopultakin maineensa veroinen toisella kierroksella ja vauhti hyytyi kyllä ylämäkeen kunnolla. Tuossa vaiheessa alkoi satamaan ihan kaatamalla ja fiilis oli, että sade oli jääkylmää vettä. Sade viimeistään hyydytti jalat tehokkaasti. Alkumatkasta manailin, että vaatetta on liikaa päällä, mutta viimeinen kymppi oli kyllä niin kylmää keliä, että enää ei tosiaan harmittanut, että laitoin pitkähihaisen paidan päälle. Pari kertaa tarkastin, että olihan mulla vielä housut jalassa kun läpimärät lyhyet trikoot enemmän viilensi kuin lämmitti. Kengät oli viimeisen kympin ihan läpimärät ja lopussa jengi vetikin ihan huoletta isojen lammikoiden läpi, niin että vesi roiskui.

Viimeiset kilsat oli sellasta taapertamista, että koko ajan teki mieli kävellä. Jalat oli ihan loppu, välillä sain vauhdin vähäksi aikaa kirratua mutta suuremmaksi osaksi vauhti tais tippua päälle 4.30/km. Tavallaan tajusin, että kolme tuntia on varmaan aika hilkulla, mutta jotenkin en jaksanut ajatella asiaa sen enempää. Kolmeysissä yritin laskeskella, että mikäs kyyti riittää kolmosen alitukseen, mutta en jaksanut noin monimutkaista laskutoimitusta pähkäillä sen enempää. Jos olisin tiennyt että kolmen tunnin alitus on noin lähellä olisin kyllä saanut tuon puoliminuuttia väkisin pois viimeisen seiskan aikana, juoksu oli vähän lannistunutta ja kun ei ollut pakko niin ei siinä sellaista raastamista oikein edes yrittänyt. Toisaalta eipä tuolla ole paljon merkitystä onko se aika pari sekkaa alle vai yli kolmen. Eri asia jos olis eka kertaa metsästänyt tuota rajaa.
Nyt oli vähän sellainen fiilis, että olis ollut jopa vääryys juosta 2.58 tällä valmistautumisella.
Maalissa jalat oli ihan pökkelöt, mutta muuten ei ollut kyllä mitenkään sellainen olo että olis vedetty loppu ilman energioita tms. Juotua tuli liian vähän, olevinaan otin joka asemalla juomaa, mutta en kyllä tarpeeksi keskittynyt että saisin kunnolla nestettä juotua. Olo kohenikin selvästi kun join kaikki pullot ja purtilot mitä maalissa jaettiin.
Juoksun jälkeen kävelin suoraan vaatesäilytyksen kautta pukkariin ja puin kuivan paidan, parit takit, sadetakin ja silti paleli ihan hulluna.

Mukava reissu taas takana, on siellä Tukholmassa vaan hyvä fiilis vaikka keli ei nyt ollutkaan ihan priimaa. Kiitos matkaseuralle, jutut pysyi sopivan huonona koko matkan ja luultavasti en omilla jutuillani ainakaan nostanut keskustelujen tasoa.

Olen tyytyväinen,
että lupasin lähteä Tukholman maratonille,
että selvisin viivalle,
että lähdin yrittämään reipasta kyytiä startista jopa liian kovalla matkavauhdilla,
että vauhti kesti melkein loppuun,
että vauhti ei ihan täysin romahtanut kun jalat hyytyi lopun vesisateessa.
ja olen tyytyväinen tulokseen.

Nyt dagen efter jalat on ihan rikki. Eli palautellaan ainakin viikko, luultavasti enemmänkin ennen seuraavaa juoksuaskelta.
Syksyn ohjelma on vielä auki, joku tavoite pitää keksiä. Olipa se tavoite mikä hyvänsä, niin aika selväähän tuo on mitä juttuja tässä pitää alkaa parantamaan. Sekä järkevällä treenillä, että muulla elämisellä ja olemisella.
Ei tämä lähtötaso nyt kuitenkaan ihan toivoton ole,