Ma 28.10, parit viikot ja jämi.

Pari viikkoa näköjään taas hurahti. Lenkkeily on melko laiskaa, viikko kilsat 50 paikkeilla. Ei mitään ongelmia jotka estäs juoksemasta enempää, ja vire lenkeillä on ihan ok. Mutta ei vaan huvita lähteä, ja monesti illalla huomaa, että eipä tullut lenkkiä heitettyä.

vk42, sisälsi pohjois-karjalan talvijuoksu leirin, eli piipahdettiin Enossa. Siellä oli tosiaan aika talviset olosuhteet kun lunta satoi pari päivää yhtä soittoa. No kaikki perinteiset lenkit, eli särkän vitonen, harpatin kymppi ja voimalaitoksen lenkki, tuli kuitenkin suditeltua. Eikä mulla vaikeuksia sen lumenkaan kanssa ollut, olenhan harpatin vaaran tarahumara ja siis syntynyt talvijuoksemaan.

wk43, pari lenkkiä ja pari suunnistusta. Niilläkin saa 50km kasaan. Tiistaina nrcc yösuunnistus hervannan makkarajärvellä. Oli ilmeisesti vaikeeta kun oikeetkin suunnistajat sinkoili ihmeissään pitkin avokalliota. Mie kokeilin pystynkö suunnistamaan yhteilähtöä ite. Pystyin, juoksin melko rauhallista hölkkää ja suunnistin koko ajan itse. Perhosen keskusrastia pummasin joka suunnasta, mutta muuten meni ihan kohtalaisesti. Viimeisen rastin jätin käymättä ettei sentään hyväksyttyä tulis.

Sitten jämin suunnistusmaraton lauantaina. Lyysin ana:
Jämillähän on niitä ainoita maastotyyppejä joissa osaan suunnistaa. Eli hyvä näkyväisyys, selkeät maastonmuodot ja koko ajan mennään suoraan. Se ei toki tarkoita, että ei vois tehdä virheitä, joten ei nyt ihan takki auki kuitenkaan ollut tarkotus lähteä. Ennen lähtöä vesisateessa ei huvittanut tehdä alkuverraa kun muutama satametriä, eli piti verrytellä sitten alkumatkasta. Rauhassa liikkeelle, alussa pitkä väli kartan toiseen reunaan. Oli vähän hermostunutta toi alku ja en meinannut löytää edes k:ta ja ykköstä kartasta. Suurin osa porukasta näytti lähtevän samaan suuntaan ja totesin että siellä suunnassa se ykkönen on mullakin joten rauhassa perään. Ykköselle mennessä sain homman haltuun ja totesin, että näinhän tämä täällä menee. Suoraan ja luetaan missä mennään. Alussa juoksuvauhti tuntui aika rauhalliselta ja siinähän meni takarivistä lähteineitä kuntosarjalaisiakin tuulipuvuissa ohi. No se tuulipukukuntosarjalainen oli T. Haanpää, joten en huolestunut omasta vauhdista ihan älyttömästi. Pikkuhiljaa matkalla ykköselle juoksu alkoi maittaamaan paremmin ja otin omaa uraa ohitellessani letkaa. Koko letka pysähtyi leimaamaan ja meinas jo käydä kylmät kun ei ollut oma rasti. No olin ollut koko ajan kartalla ja tajusin nopeesti, että paniikkiin ei ole aihetta ja jatkoin matkaa omalle rastille, yksin. Koko letka oli muiden sarjojen menijöitä eli ykkösellä leimasin yksin, ja oikeestaan koko matkan tämän jälkeen suunnistin itsekseni. Ykkösellä olin kuulemma nelkyt sekkaa keulassa, jos olisin vilkuillut taakse niin olisin varmaan nähnyt repan, ollin, Reimanin ja ketä oikeita suunnistajia siellä nyt perässä tulikin. Onneks en tajunnut missään vaiheessa, että tässä vois suunnistaa kilpaa muita vastaan niin ei tarvinnut ottaa ylimääräistä stressiä. Eli juoksin vaan rauhassa itsekseni keskittyen suunnistamiseen. Oli aika erikoista kun ketään ei näkynyt tuossa alkumatkasta. Perhoslenkin toinen vai kolmas rasti keskittyminen vähän herpaantui, olin menossa oikealla suunnalla kohti omaa rastia, mutta sitten näin kun letka nuoria tyttöjä meni vähän oikealla rastille ja katoin, että tuollahan se rasti onkin. Eli menin perässä ja jo rastille mennessäni tiesin, että ei voi olla oma. Ja tiesin senkin missä se oma rasti on. Typerä vajaan minuutin koukku. (Opetus: ei kannata enää tässä iässä juosta nuorten tyttöjen perässä, siitä ei tule kuin harmia)
Loppuradalla tuli muutama huolimattomuusvirhe. Sekosin vähän poluissa ja pakko oli pysähtyä tarkastamaan ja korjata oikealle polulle, ei iso virhe mutta turha pysähdys ja epäröinti. Pari kertaa ajauduin vähän vinoon optimireitiltä ja tein turhan kaarroksen, ei isoja virheitä nekään, mutta ihan turhia huolimattomuusvirheitä väsyneenä kun ei jaksanut enää tarkastaa suuntaa maastosta.

Vaikka lopussa sen harjun yli könytessä olikin ihan puhki niin pari kolme viimeistä väliä jaksoi kuitenkin vielä runtata ihan jees kun piti tiputtaa joku kaiffari peesistä. Eli voimia kuitenkin olis ollut mutta vähän väsyneenä ei enää ahistanut vaan tyytyi menemään mukavuusalueella. Tämä on muuten aika tyypillinen juttu suunnistuksissa mulle, ei muista pitää sitä vauhtia ja juosta agressiivisen kovaa vaan unohtuu surffailemaan ja jopa kävelemään välillä. Mutta ei kyllä ole juoksukuntokaan ihan tapissaan, ja miten se vois ollakkaan tällä tekemisellä. Kovaa ne menee siellä muutkin ja näillä veteraani sarjojen suunnistajapyssyillä vauhti vielä säilyy samana kun ne hyppää tieltä mettään. Eli olis syytä käydä lenkillä tai antaa jo vähän liikaa tasotusta jos huonomman suunnistustaidon lisäksi hävii vielä juoksussakin enemmän.

Eniten varmaan häviän oikeille suunnistajille rutiineissa, helposti muutama minuutti tulee ylimääräistä kun pitää rastilta lähtiessä ruuvata suuntaa ja tarkistaa, että lähtee varmasti oikeaan suuntaan. Olen lähes neuroottisen riippuvainen kompassista ja kun suunnistan vielä perinteisellä levykompassilla ja oikeasti väännän sen suunnan niin väkisin sujuvuus häviää. Ja jossakin keskarin kisassahan tuo rastilla turattu aika on jo merkittävä. Tietysti onhan tuossa vielä muutakin opeteltavaa, mutta kiinnostas vähän miettiä miten tuosta kompassista sais enemmän apuvälineen kartanluvun tueksi. Nyt se menee vähän niin, että kompassin suunnalla mennnään ja karttaa luetaan jos satutaan saamaan selvää. Pitäs varmaan kokeilla jossakin reenissä handyllä, sehän pakottas vähän tarkemmin keskittymään siihen karttaankin.

Jämillä siis ihan hyvä suoritus, sain muuten erikoispitkien aluemestaruuspronssia, olin siis hämeenalueen kolmas kun noita AA kavereita sun muita ei lasketa mukaan siihen kisaan. Onhan noita mitaleita juoksusta, mutta piirinmestaruusmitalli suunnistuksessa, merkillistä.
No melkein suunnistaja on kuitenkin yhtä hyvä kuin kolmanneks viimeisin suoritus, eli muistetaan se manna kuitenkin niin pysyy nöyryys touhussa.