Jatketaas sittenkin näitä höpö höpö juttuja. Selailin noita omia vanhoja höpinöitä, ja olihan se lähes mielenkiintoista lueskella mitä sitä silloin teki kun kulki edes jotenkin. Ja kaipa tuolta jutuista löytyy rivien välistä sekin miks välillä ei oikein kule. Tiivistäisin havaintoni näin: lenkillä pitäs käydä.
Tällä viikolla kaikki tielenkit alle vintsaa. Mutta eipä noita tielenkkejä ollut kuin kaksi. Noiden lisäksi kaksi suunnistusta ja keihäänheitto.
Tiistaina NRCC yösuunnistus UKK:lta. Ennen cuppia oli hieno luento Sailan ja Venlan polusta oravapolulta maailman huipulle. Yksi mielenkiintoinen jutustelu oli aiheesta metsäjuoksukunto ja -taito. Hyvällä metsäjuoksijalla lihaskunto, liikkuvuus ja koordinaatio ja mitä näitä nyt oli, on sellainen että mettässä mennään kovaa ja ehkä vielä tärkeämpää taloudellisesti. Jäi mieleen Pipon kommentti, että hyvän metsäjuoksijan eteneminen näyttää tanssilta kun juoksu kulkee helpon näköisesti epätasaisesta ja raskaasta alustasta huolimatta. Eli kovin on se joka osaa juosta kovaa ja taloudellisesti. En nyt muista millä sanoilla se ton sanoi, luultavasti kuulosti hienommalta. Ja sanomatta lienee selvää se, että kova tiepyssy ei aina ole kova mettäjuoksija.
Noiden juttujen jälkeen olikin hyvä käydä käytännössä kokeilemassa miten hyvä mettäjuoksija on keski-ikäinen, huonokuntoinen, läski tienylkky. No huono se on mettäjuoksussa semmonen otus, mettässä ei pääse mihinkään, alamäkiä ei uskalla juosta epätasaisella polulla varsinkaan pimeällä. Juurakkoisella polulla erehdyin pikaisesti vilkaisemaan karttaa ja vedin turvalleni johonkin juureen. Eli jos tämä oli tanssia niin ehkä lähinnä jotain kankeaa ja väkivaltaista breakdancea. Positiivinen puoli suunnistuksessa on, että suoritus on hyvin tasapainossa kun ei osaa oikein suunnistaa ja ei jaksa keskittyä edes siihen mitä osais. Ykköselle reiska pummi, perhosen keskusrastilla käytiin kolme kertaa ja pummasin joka kerta. Viimeisellä kerralla yli kymmenen minuuttia. Eli rasti oli luultavasti samassa paikassa jokaisella kerralla ja silti en sitä löytänyt kertaakaan kunnolla. Semmonenkin muutos on jossakin vaiheessa tapahtunut, että aikaisemmin kun vedettiin Leevin kanssa sama rata mie sain odotella maalissa jonkun aikaa. Nyt Leevi joutui odottelemaan puolituntia.
Lauantaina olikin sitten yksi kauden pääkisoista eli 25mannan keihäänheitto Tukholman kupeessa. Lämmittelynä tälle kisalle käytiin suunnistusviesti. Suunnistus meni kyllä päin hemmettiä, oli näennäisen helppoa kartalla, mutta maasto tarjosi kyllä mahdollisuudet virheille. Ja minähän käytin ne mahdollisuudet. Ihme pummia sitä tulee aika isosti kun itseluottamus on olematon. Parin kuukauden tauko kunnon suunnistuksesta on kyllä romahduttanut senkin kohtalaisen vireen mitä touhussa oli vielä heinäkuussa. No ilmeisesti maasto oli kuitenkin ihan haastavaa kun oikeetkin suunnistajat siellä pummaili.
Toinen osoitus itseluottamuksen merkityksestä oli keihäänheitto. Edellisen kerran leppäkeihäs oli kädessä vuosi sitten, mutta silti tiesin, että keppi lentää. Karsinnassa rennosti karsintarajasta reilusti yli. Toisella kierroksella kierroksen pisin heitto helposti. Finaalissa itsevarmuus vähän kostautui ja heitto lähti huolimattomasti ja ruuskasmaisen matalalla kaarella. Huono heitto riitti vain toiseen tilaan. Ajan puutteen takia finaalissa heitettiin vain yksi kierros, jos olisi heitetty normaalit kolme kierrosta olisin voittanut helposti. Eli kovassa paineessa kun tulos olisi pitänyt saada yhdellä heitolla kasetti ei kuitenkaan kestänyt. No hopea ei ole häpeä kuitenkaan.
viikko
44km juoksua, sisältää suunnistukset
4h50, ei muuta liikuntaa kuin noi juoksut ja retkeilyt.
Aika monta viikkoa on menty näillä 40 ja alle kilsoilla. Ei oikein näyttäs toimivan mulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti