Suunnnistus 60min
Tai suunnistus on ehkä vähän väärin sanottu, ehkä retkeily olis lähempänä.
Kisoissa meinaan olin, maastoa kuvailtiin tyypilliseksi hämäläismaastoksi, ja sehän tarkottaa, että maasto on ihan hanurista. Kivikkoa, hakkuuta, pusikkoa ja muuta mukavaa.
Lähin taas varman päälle hitaalla vauhdilla, ykköselle mennessä huomasin, että en tajuu kartasta mitään, ja aika nopeesti olinkin ihan pihalla sijainnista. Könysin menemään ja toivoin, että sattus vaikka tuurilla rasti kohdille. Ei sattunut. Jonkun aikaa sinkoilin ees taas, vähän lohdutti kun siellä oli aika monta muutakin sinkoilijaa, osa tuttujakin. Sitten oli nöyrryttävä ja haettava ittensä kiinni jostakin. Ja siitä suunta ja kävelemällä rastille.
Ykkösellä taisin tirauttaa pienet itkut, kun tajusin, että olis viellä aika monta yhtä selkeetä rastiväliä jäljellä. No kun ilmeisesti voittotaistelu oli osaltani ohi, niin lähdin kaikessa rauhassa hissukseen seuraaville rasteille. Sama sujuvuus jatkui, ei vaan tajunnu koko aikana kartasta mitään, samanlaista pusikkoa ja viidakkoa oli koko ajan.
Osan väleistä menin kävellen, ei edes marssilla uskaltanut edetä. Loppumatkasta oli vähän parempaa maastoa ja pystyi jo muutaman välin suunnistamalla menemään.
Mä olen noille muksuille aina sanonut, että ei se haittaa jos on viimenen, aina oppii jotakin. Ajattelin näyttää mallisuorituksen viimesenä olemisesta, mutta vielä siellä jotkut oli saanut vietettyä enemmän aikaa. Eli en onnistunut edes olemaan viimenen.
Mä olen nyt vähän kahden vaiheella tosta suunnistustouhusta. Pitäskö se hylätä kokonaan ja todeta, että en oppinu. Ja keskittyä vaikka juoksuun jonka edes jotenkin osaa.
Vai ottaa tämä haasteena ja sinnikkäästi käydä noita retkeilyjä ja oppia virheistä ja parin vuoden päästä H45 sarjassa mennä sujuvasti ja taistella vaikka 10 sijasta. Joku tossa hommassa kuitenkin vähän kiinnostaa.
Enpä tiedä siinä sitä on miettimistä, vai mitä sanoo oikeet juoksijat ja suunnistajat ?
Mutta tämänpäiväinen ei kyllä mennyt edes treenistä, joten oikeesti vois laittaa tähän lepo.
2 kommenttia:
Elä masennu, jatka ihmeessä suunnistusuraa. Useinhan se menee metsään, toisinaan jopa ihan kiville ja välillä on yhtä suossa rämpimistä, mutta sitä paremmalta se sitten tuntuu sinä päivänä kun homma toimii!
Itse olen tässä viime vuosina tullut siihen tulokseen, että suunnistus on ainakin 80-prosenttisesti keskittymisestä kiinni. Jos siinä pääsee ote lipsumaan, niin kohta katajaan kapsahtaa.
Noin se on, keskittyminen se ekana sakkaa, ja sitten itseluottamus perään.
Virheet ei tule yleensä niillä vaikeimmilla rasteilla, ne ottaa varman päälle ja keskittyy koko ajan.
Toinen missä huomaa ton keskittymisen puutteen on iltarastit, välillä sinnepäin asenteella helpolla radalla leipoo joka rastilla koukkuja, kun ei osaa edes oikeeta polkuu juosta.
Lähetä kommentti